Esittely

Valmistuin ylioppilaaksi Kannuksen lukiosta vuonna 1978. Opiskelin sen jälkeen Keski-Pohjanmaan kulttuuriopistossa yhteiskunnallisella opintosuunnalla mm. psykologiaa, sosiaalipolitiikkaa ja sosiologiaa. Valmistuin kuntohoitajaksi Oulun terveydenhoito-oppilaitoksesta vuonna 1981. Sen jälkeen työskentelin noin 10 vuotta fysioterapian parissa eri kuntoutuslaitoksissa, terveyskeskuksessa ja vanhainkodissa. Päätyöni lisäksi toimin yksityisyrittäjänä / hierojana iltaisin. Työni kuitenkin lisääntyi iltaisin niin paljon, että siirryin päätoimiseksi yksityisyrittäjäksi. Irtisanouduin vanhainkodin kuntohoitajan vakanssista, ja perustin Hierontapiste-nimisen yrityksen, jossa teen töitä kolmena tai neljänä päivänä viikossa edelleen.

 

Minua oli aina kiinnostanut kansanparannus, lähinnä siitä saatujen hyvien hoitotuloksien vuoksi. 1990-luvun alussa aloitin kahden taitavan keskipohjalaisen mestariparantajan, Pentti Penttilän ja Olavi Mäkelän opissa.

 

He opettivat ja työskentelivät silloin Kaustisella Kansanlääkintäkeskuksessa. Sain tutustua heidän potilastyöskentelyynsä usean vuoden ajan ja kiersin heidän kanssaan kursseilla eri puolilla Suomea, aluksi kurssilaisena ja myöhemmin myös opetin heidän kanssaan.

 

Kun mestariparantajat jäivät pois Kansanlääkintäkeskuksesta samoihin aikoihin, kun itse ”valmistuin” sieltä jäsenkorjaajaksi 1993, jatkoin yhteistyötä heidän kanssaan Kansanlääkintäseurassa.

 

 

Vuosien 2000 – 2002 aikana tein jäsenkorjauksen oppimateriaalin, neljä peruskurssia ja neljä jatkokurssia, mikä mahdollisti Kansanlääkintäseurassa yhtenäisen opetuksen, sekä uusien opettajien tulon kurssien pitoon. Tämä tekemäni oppimateriaali on Kansanlääkintäseuran nykyisin käyttämän oppimateriaalin selkärankana edelleen.

 

 

Toimin kansanlääkintäseurassa jäsenkorjauksen opettajana, sekä hallituksen jäsenenä yli kymmenen vuotta, aina vuoden 2005 loppuun saakka, jolloin erosin seurasta ja aloitin itsenäisen työskentelyn Perinteisen Suomalaisen jäsenkorjauksen eteenpäin viejänä.

 

Vuoden 2008 aikana tein yhtenäisen Perinteisen jäsenkorjauksen koulutusohjelman.  Kursseja järjestetään Etelä-Pohjanmaan opistolla Ilmajoella ja Runnin kylpylässä Iisalmessa. Täydennyskoulutuksia pidän entisille oppilailleni Kannuksessa kaksi kertaa vuodessa. Tänä päivänä minulla on lähes kolmenkymmenen vuoden kokemus hoitoalalta.

 

 

Yli kaiken rakastan mökkeilyä, luonnossa samoilua ja etenkin eläimiä. Perheeseeni kuuluu aviomies Jussi, joka toimii joillakin kursseillani kokkina ja on muutenkin suurena apuna ja tukena. Minulla on myös 26-vuotias tradenomi poika, Jani, joka asuu ja työskentelee Helsingissä.

 

Nuoruuteni kului erilaisten urheiluharrastusten parissa; ikäkausiurheilua, pesäpalloa, lentopalloa. Hieman vanhempana, aloitin voimanoston ja karaten harrastuksen. Viimeksi mainitussa myös kilpailin ja etenin aina mustaan vyöhön saakka. Paras kilpailusaavutukseni on Wado ryo-tyylisuunnan EM-hopea Italiasta vuonna 1994 useiden Suomen mestaruuksien myötä.

 

Nämä harrastukset ovat pitäneet huolen siitä, että olen oppinut jäsenkorjausta ”kantapään kautta”, eli olen saanut todella kokea mitä erilaisempia urheiluvammoja, joita opettajani sitten parhaansa mukaan korjasivat.

 

Tämän päivän harrastuksiini kuuluu kalastus, sieni- ja marjametsällä samoilu, kuntosali, sauvakävely, kirjoittaminen sekä tietysti karaoken laulaminen. Sitä laulamme myös paljon kurssilaisten kanssa illanistujaisissamme. Ja pidämme hauskaa!

Kattilakoskelle EM-hopeaa

Leila toi karate-hopeaa