| Koulutusohjelma |
|
KOULUTUKSEN TAVOITTEET
Opettaa jälkipolville omaa, vuosisatoja vanhaa kulttuuriperintöämme, perinteistä jäsenkorjausta.
Vanhan perinnehoidon ja kädentaidon kunnioittaminen, säilyttäminen jakehittäminen.
Perinteisellä jäsenkorjaajalla on laaja näkemys ihmisen kokonaisvaltaisesta hoitamisesta: hyvä hoitaja osaa paitsi tasapainottaa ihmisen tukirangan lihakset ja nivelet pehmeällä, asiakkaalle turvallisella hieronta/mobilisaatiokäsittelyllä, myös ohjata asiakasta ravintotottumusten, terveellisten elämäntapojen, liikunnan, ergonomian, työrasituksen ja työuupumuksen, sekä muiden vaikeiden elämäntilanteiden korjaamisessa.
Edistää jäsenkorjaajien yhteistyötä ja vuorovaikutusta virallisen terveydenhuollon kanssa.
TULE-sairauksien määrää nostaa väestön enenevä ikääntyminen ja siihen liittyvä sairauksien määrän lisääntyminen. Koulutuksen yhtenä tärkeänä tavoitteena on TULE-sairauksien riskitekijöiden ennalta ehkäiseminen ja niiden hoitaminen, jolloin säästetään huomattavasti kansantaloudellisia varoja sairaspäivien ja työkyvyttömyyden vähetessä.
KOULUTUKSEN SISÄLTÖ
PERUSKOULUTUS
Perinteisen jäsenkorjauksen peruskurssi on neliosainen ja se käydään läpi noin vuoden sisällä. Kursseilla opetetaan erittäin pehmeä ja asiakkaalle miellyttävä ja kivuton hoitomuoto. Hoidossa mobilisoidaan niveliä, parannetaan nivelten, lihasten ja sidekudosten liikkuvuutta asiakkaan omaehtoisia liikeratoja hyväksi käyttäen. Hoidon aluksi selvitetään vaivan aiheuttaja sekä luustossa ja lihaksistossa olevien tasapainotekijöiden ( lihasten kireydet, nivelten tasapaino jne) muutokset. Analysoidaan myös kudoksissa tapahtuneita muutoksia. Hoidolla pehmennetään mahdollisia arpikudoksia, vapautetaan hermoradat, veren- ja kudosnestekierrot pinnetiloista. Tukirakenteet saatetaan paikalleen käyttäen hyväksi asiakkaan omia liikeratoja. Näin kivulla, eli elimistön puolustuksella ei ole enää tarvetta.
Jokaisen koulutusjakson jälkeen suoritetaan kirjallinen tentti edellisestä jaksosta. Jokaisella jaksolla annetaan myös kotiin etätehtäviä. Harjoitushoitoja on tehtävä myös kotona jokaisen jakson jälkeen 15 - 30 kappaletta. Näin toimitaan sekä perus- , että jatkokurssien osalta.
Peruskurssi I Ensimmäisellä osakurssilla oppilaat perehdytetään Perinteisen jäsenkorjauksen perusperiaatteisiin. Kurssin alussa opettaja suorittaa jäsenkorjauksen esimerkkiasiakkaalle, jolloin kurssilaiset saavat näkemyksen kokonaisvaltaisen Perinteisen jäsenkorjauksen suorittamiseen. Tällä kurssilla keskitymme jalkojen käsittelyyn. Selvitetään, millaisia muutoksia jalkojen erimittaisuus aiheuttaa koko kehon alueelle. Opetetaan nivelten ja lihasten virheasentojen toteaminen ja korjaaminen; tasapainon palauttaminen jalkaterien, nilkkojen, polvien, lonkkanivelten sekä pehmytkudosten alueelle jaloissa. Korjaamista harjoitellaan käytännön harjoituksin pareittain. Näin oppilas saa tuntuman sekä tekemiseen, että potilaana olemiseen. Kurssin jälkeen oppilas tietää myös, milloin potilasta ei saa käsitellä jäsen-korjauksella. Peruskurssi II Peruskurssi kakkosella perehdytään selän alueen ongelmiin. Korjataan lantion ja rintarangan alueiden virheasentoja, tasapainotetaan SI-nivelet, poistetaan rintarangan nikamalukot ja kiertymät ja palautetaan lihastasapaino selän alueelle. Kertaamme myös ensimmäisellä kurssilla opittua jalkojen käsittelyä ja tasapainottamista. Peruskurssi III Peruskurssi kolmosella keskitytään selän, niska-hartiaseudun ja yläraajojen korjaamiseen, esim. kuinka lavat avataan ja saadaan liikkuviksi. Korjataan olkapään, kyynärpään, ranteen ja sormien alueiden vammoja, kipuja ja tulehduksia. Opettelemme hyviä venytysliikkeitä yläraajoille. Peruskurssi IV Nelososiolla keskitymme akuutin selkäkivun ja tulehtuneen selän hoitamiseen erilaisilla pehmeillä tekniikoilla. Avaamme rintarangan lukkoja erilaisilla turvallisilla nostotekniikoilla. Opettelemme jäätyneen olkapään ja tenniskyynärpään hoitamista. Kurssilla paljon käytännön harjoittelua. Peruskurssi nelonen on paljolti myös aiemmin opitun kertausta: jalkojen, selän ja olkapäiden käsittelyä käytännön harjoituksin.
JATKOKOULUTUS
Jatkokurssien pyrkimyksenä on Perinteisen jäsenkorjauksen tietojen syventäminen ja taitojen hiominen ja vahvistaminen.
Jatkokurssi 1 Jatkokurssin ensimmäisessä osassa syvennytään tasapainotekijöihin vaikuttavien virheasentojen tunnistamiseen ja aistimiseen alaraajojen ja lantion alueelta. Selvitetään millaisia oireita ne aiheuttavat ja kuinka ne korjataan. Sisältöön kuuluu anatomiaa, ergonomiaa, joka sisältää keskittymisen, rentouden ja hengityksen opettelua työskenneltäessä, ja erityisotteiden opettelua, joissa huomioidaan eri parantajien toisistaan poikkeavien otteiden esiintuominen. Ensimmäisellä kurssilla käsittelemme jalkoja keskittyen kyseisen alueen ongelmiin. Harjoittelemme otteita pareittain. Opetellaan oikeaa voimankäyttöä parantamisessa, sillä parantaminen ei vaadi voimaa, vaan taitoa. Pyrimme poistamaan mahdollisia virheellisiä tekniikoita, opettelemme jalkojen rentouttamista poikittaisotteilla, polvien käsittelyä asiakkaan istuessa ja lonkan virheasentojen korjaamista reiden etupuolen lihaksia käsittelemällä.
Jatkokurssi 2 Jatkokurssin toisella osiolla tutkimme tarkemmin selkärangan ja hermoston rakennetta, perehdymme mm. kroonisten selkäkipujen syntysyihin, muutoksiin, joita ne aiheuttavat ihmisen kehossa, sekä näiden muutosten korjaamiseen ja tasapainottamiseen. Pyrimme parantamaan käsiemme aistimuksia, jolloin pystymme havainnoimaan ja paikallistamaan nikamien ja nivelten virheasennot ja lihaskireydet entistä paremmin. Perehdymme jaksolla oman työmme ergonomiaan sekä keskittymisen ja rauhallisuuden merkitykseen hoitotyössä. Opettelemme myös erityisotteita, joita sovellamme tietynlaisiin erityistapauksiin. Kurssilla oppilaat perehdytetään myös asiakkaan kohtaamiseen ja tasapainotekijöiden visuaaliseen havainnoimiseen hoidon alussa.
Jatkokurssi 3 Jatkokurssi kolmosella keskitytään niska-hartiaseudun ja käsien alueiden kiputiloihin ja niiden hoitamiseen. Opettelemme avaamaan ja hoitamaan näiden alueiden lihaksia eri tekniikoilla ja poistamaan mahdollisen epätasapainon tilan näiltä alueilta. Keskitymme myöskin liikerajoitteisen kipuolkapään ja jäätyneen olkapään sekä tenniskyynärpään hoitamiseen. Kaularangan alue käsitellään erittäin huolellisesti opetellen nikamalukkojen ja –kiertymien avaamista pehmeällä, kivuttomalla ja turvallisella tekniikalla. Pohdimme huimausta, sen eri syitä ja hoitamista. Kurssi sisältää paljon käytännön harjoittelua.
Jatkokurssi 4 Jatkokurssin neljännessä osassa kertaamme kaikilla muilla kursseilla opittua tekniikkaa; jalkojen, selän, olkapäiden ja käsien, sekä pään ja leukanivelten käsittelyä. Opettelemme myös uusia tekniikoita selkä- ja rintarangan nivelten avaamiseen. Lisäksi keskitymme päänsäryn, migreenin ja iskiaksen hoitoon. Pohdimme lisäksi ihmisen persoonallisuuden, ajatusten ja tunteiden vaikutusta sairauden syntyyn, stressiin ja työuupumukseen, sen aiheuttamiin oireisiin, kuinka sen voi välttää ja hoitaa. Hyvä hoitaja huolehtii asiakkaastaan antamalla hänelle neuvoja ja opastusta liikunnan, lihashuollon, ruokailutottumusten ja muiden terveellisten elämäntapojen suhteen. Ei riitä, että asiakas tulee vastaanotolle kerta toisensa jälkeen valittaen aina samoja vaivojaan, ja häntä hoidetaan kerta toisensa jälkeen samalla tavalla. Hänet tulee saada ymmärtämään oman kunnon vaalimisen tärkeys. Kun hän oppii sen, hoitokerrat saattavat vähentyä, tai niitä ei tarvita lainkaan. Myös näihin asioihin keskitymme tällä kurssilla.
ERIKOISTUMISKOULUTUS
Erikoistumiskoulutus on kuusiosainen. Koulutuksen aikana oppilaiden tietämystä vanhoista kansanparannusmenetelmistä lisätään eri opettajien johdolla. He oppivat myös muiden parantajien tekemiä turvallisia tekniikoita. Ensiapua kertaamme tajuttoman, sydänpysähdyksen ja elvytyksen osalta. Koulutuksessa käsitellään erilaisia tuki- ja liikuntaelinsairauksia ja vammoja, niiden aiheuttamia oireita ja parantamista. Kiinnitämme huomiota myös sisäelimistä juontaviin selkäkipuihin ja niiden hoitamiseen. Oppilaat perehdytetään kansanomaisiin lääkkeisiin, sekä luontaistuotteiden ja ravintolisien turvalliseen käyttöön. Viimeisellä jaksolla opetellaan perinteistä hierontaa ja sen käyttöä jäsenkorjauksen osana. Jokaisella osiolla oppilaat antavat toisilleen näyttöhoidon perinteisellä jäsenkorjauksella. Jokaisen koulutusosion jälkeen on kirjallinen tentti edellisestä osiosta, sekä etätehtäviä. Kuudennella osiolla puretaan ja esitetään seminaarityöt.
KOULUTUKSEN OPPIMÄÄRÄ
Perinteisen jäsenkorjauksen erikoistumiskoulutusta 330 tuntia Hoitoharjoittelua 172.5 tuntia Päättötyö 60 tuntia Ensiapu 1. 16 tuntia
KOULUTUKSEN KESTO
Perus- ja jatkokoulutukset 3 kk välein = 2 vuotta Erikoistumiskoulutus = 2.5 vuotta Erikoistumisen jälkeen opinnot jatkuvat täydennyskoulutuksina.
Opiskelijat voivat hakeutua Luonnonlääketieteen keskusliiton terapeuttirekisteriin mikäli heillä on / he ovat suorittaneet vaadittavat peruslääketieteen ja luonnonlääketieteen opinnot.
KOULUTUKSESSA KÄYTETTÄVÄ OPPIMATERIAALI
Perinteisen jäsenkorjauksen peruskurssit 1 -4 Leila Kattilakoski, 2001
Perinteisen jäsenkorjauksen jatkokurssit 1-4 Leila Kattilakoski, 2002
Venytysharjoittelu, ohjeet ja kuvasto Jari Ylinen 2006
VASTAAVA KOULUTTAJA: Leila Kattilakoski
TÄYDENNYSKOULUTUKSET
Valmistumisen jälkeen oppilaat voivat jatkaa täydennyskoulutuksissa. Täydennyskoulutuksis-sa vahvistetaan jäsenkorjaajien tietämystä kansanparannuksesta ja sen tekniikoista. Kurssit sisältävät anatomian ja perustekniikan kertaamista, perehdymme erilaisiin kansanparannus-tekniikoihin eri opettajien johdolla. Jaamme tietämyksemme omien ongelma-asiakkaidemme hoidosta ja opettelemme lisää erilaisten sairauksien aiheuttamista oireista, kiputiloista ja niiden hoitamisesta. Koulutuksessa käymme läpi erilaisia hoitomuotoja ja niiden erikoiskäsittelyjä. Myös ensiavun kertaaminen kuuluu opetussuunnitelmaan. Tärkeä asia täydennyskoulutuksessa on myös hoitajan oman terveyden vaaliminen. Saamme kursseilla itse hoitoja ja opastusta työelämässä jaksamiseen. Sisältöön kuuluu myös muuta virkistäytymistä (mm. merisuola-hunajasauna, turvesauna jne) ja illanviettoja, sillä hoitajankin pitää jaksaa. On todella tärkeätä tavata oman alan kollegoita, keskustella ja vaihtaa mielipiteitä ja osaamista. |



